MAJAKKA APTEEKKI
MAJAKKA APTEEKKI

RIIHIMÄEN MAJAKKA APTEEKIN HISTORIA

 



RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HISTORIAA

 

Riihimäen syntymäpäivänä pidetään Riihimäki-Pietari -radan virallista käyttöönottopäivää 11.9.1870. Rautatieliikenteen vilkastuessa Riihimäen asemakylä kehittyi valtakunnan merkittävimmäksi rautatieristeykseksi ja vilkkaaksi asutuskeskukseksi.

1900-luvun puolella väkiluku kasvoi voimakkaasti teollistumisen myötä. Riihimäki tuli tunnetuksi mm. saha-, lasi- ja teknokemian teollisuudestaan sekä varuskunnastaan. Riihimäestä muodostettiin vuonna 1919 taajaväkinen yhdyskunta, jolla oli oma valtuusto ja virkamiehiä. Hausjärven kunnasta Riihimäki erosi itsenäiseksi kauppalaksi vuonna 1922. Kaupunki Riihimäestä tuli vuonna 1960.

 

 

 



RIIHIMÄEN APTEEKKIPALVELUIDEN KEHITTYMINEN

 
 
 

Kasvava Riihimäki kehittyi myös apteekkipalveluiltaan: Riihimäen II Uusi Apteekki avattiin 23.1.1922 Kauppakatu 12:ssa, mistä apteekki myöhemmin muutti vuonna 1934 valmistuneisiin apteekiksi suunniteltuihin tiloihin Hämeenkatu 38:aan.

Sota-aikana 25.12.1939 apteekki vaurioitui ilmapommituksissa siinä määrin, että toiminta jouduttiin joksikin aikaa keskeyttämään.

Erikoisuutena mainittakoon, että välirauhan seurauksena luovutetulle alueelle jääneen ja toimintansa lopettamaan joutuneen Enson apteekin apteekkari Rinteelle annettiin poikkeuksellisella tavalla 19.10.1944 Riihimäen II apteekin apteekkioikeus, jonka hän otti vastaan 1.12.1944.


Kauppakeskus Majakkaan apteekki muutti vuonna 1987, jolloin myös nimi muuttui Majakka Apteekiksi. Peltosaaren sivuapteekki avattiin vuonna 1990, pääapteekin tiloja laajennettiin,
toimintoja nykyaikaistettiin ja palvelua kehitettiin.

Majakka Apteekki oli vuonna 2009
reseptuuriltaan maamme kuudenneksi suurin
yksityinen apteekki (pääapteekin reseptiluku
oli 201 047 ja sivuapteekin 12 707).

 

 


 

RIIHIMÄEN UUDEN APTEEKIN (NYK. MAJAKKA APTEEKKI) APTEEKKARIT



 

Antero Hyttinen sai apteekkioikeuden Riihimäen II Uuteen apteekkiin 15.6.1921. Häntä ovat seuranneet apteekkarit Siksten Teräsalmi (Knifsund) (1929), Kaarlo Rinne (1944), Tarmo Oksala (1963), Katariina Kauppila (1980) ja Jorma Taipale (1987).

 


 

 




APTEEKKARI JORMA TAIPALE

 
 


Majakka Apteekin nykyinen apteekkari Jorma Taipale on valmistunut farmaseutiksi 1965 ja proviisoriksi 1969. Hän on työskennellyt uransa aikana mm. proviisorina Helsingin II Kolmen Sepän
ja Vantaan VI Hakunilan apteekeissa,
Oy Organon Ab:ssä mainos- ja markkinointipäällikkönä 1968-1975 sekä apteekkitavarakaupan johtajana 1972-1975, lääketehdas Oy Rohto Ab:n toimitusjohtajana 1976-1979 ja lääketehdas Salmed Oy Ltd:ssä konsulttina 1979-1980.

Taipale perusti lääketehdas Vitabalans Oy:n vuonna 1980 ja on nykyisin neljääntoista eri maahan laajentuneen perheyrityksensä hallituksen puheenjohtaja.

Helsingin XVI Kaisaniemen apteekin apteekkilupa Jorma Taipaleelle myönnettiin
28.2.1980; Merihaan sivuapteekin hän
perusti vuonna 1981.

Riihimäen II Majakka Apteekin apteekkilupa
Jorma Taipaleelle myönnettiin 15.1.1987,
apteekkarina hän aloitti Riihimäellä 8.7.1987.

 

 




MAJAKKA APTEEKKI | HÄMEENKATU 25-27 | 11100 RIIHIMÄKI

Puhelin: 019-77930 | Fax 019-721760
E-mail: info@majakka-apteekki.fi


Siirry sivun alkuun