
Tervetuloa Kastellin Apteekkiin!
Oulun 11. Kastellin ApteekkiKumpulantie 1
Lääkäreille:
Palvelemme:
![]() |
Tervetuloa Kastellin Apteekkiin!
HYVÄ TAVOITETTAVUUS: AVOINNA MA-LA 8-21 JA SU 10-18. APTEEKIN EDESSÄ RUNSAASTI ILMAISTA PARKKITILAA! Vuonna 2008 Kastellin sivupteekki itsenäistyi ja on siitä lähtien ollut Oulun 11. apteekki. Kehitämme jatkuvasti apteekkiamme ja palvelujamme. Tavoitteenamme on tarjota teille vastuuntuntoista, ystävällistä ja luotettavaa palvelua kehittyvässä toiminta-ympäristössä. Ennakoimme alalla tapahtuvia muutoksia ja pyrimme toimimaan edelläkävijänä alallamme. Asiakaslähtöisenä ja kustannustietoisena terveyden-huollon toimijana mietimme kanssanne keinot, miten voimme varmistaa lääkehoitonne onnistumisen myös taloudelliselta kannalta. Tunnustuksena tästä meille myönnettiin 7.9.2009 ISO-standardin 9001:2008 mukainen laatusertifikaatti. Olemme kantaneet kortemme kekoon myös jälkipolvia ajatelleen. Vuonna 2010 loimme ympäristöohjelman, jonka kruunasi 30.11.2010 saamamme ympäristösertifikaatti ISO 14001:9004. Olemme lisäksi voittaneet vuonna 2010 kilpailun, jossa haettiin parasta apteekkialan työyhteisöä! Uusi ilon aihe päivättiin 18.10.2011, kun saimme ensimmäisenä apteekkina Oulussa eResepti-palvelun hyväksynnän. Toimittuamme päivälleen 4 vuotta itsenäisenä, avasimme uusissa raikkaissa tiloissa 9.1.2012 klo 8.00. Koko henkilökuntamme toivottaa teidät tervetulleeksi Kastellin Apteekkiin! Christel Monni-Raasakka, apteekkari |
Meille on helppo tullaApteekin edessä on runsaasti ilmaista parkkitilaa. Lisäksi olemme huolehtineet siitä, että myös liikuntaesteiset pääsevät vaivatta apteekkiimme. Meillä käy useimmat maksukortitKäteisen rahan ja pankkikortin lisäksi |
Terveydeksi.fi » Uutiset 3.2.2012 1.2.2012 26.1.2012 23.1.2012 20.1.2012 18.1.2012 16.1.2012 11.1.2012 10.1.2012 5.1.2012 |